maanantai 31. tammikuuta 2011

Onnellinen työntekijä

Aina toisinaan sitä kyselee itseltään onko sitä oikealla polulla, matkalla oikeaan suuntaan itsensä kanssa? Tiedänkö mitä haluan? Tiedänkö, onko se mitä teen, sitä mitä haluan? Tekeekö tämä minut onnelliseksi?

Tulee aikoja (etenkin koulussa) jolloin tuntuu, että en nauti siitä mitä teen. Stressaan, pingotan, en hymyile ja odotan sitä aikaa kunnes työt on saatu palautettua ja taas hetkeksi helpottaa. Näinä stressin aikoina minusta toisinaan tuntuu, että haluaisin lopettaa kaiken kesken. Tuntuu, että minusta revitään selkänahasta viimeisetkin voimani ja suorittamisen paine saa minut vihaamaan sitä mitä teen. Opiskelen muotoilijaksi, joka tarkoittaa sitä, että suuri osa koulutöistämme on suunnittelua, luovassa ilmapiirissä inspiraation löytämistä ja itsensä toteuttamista. Stressi, kiire ja paine tappavat kaiken ilon ja tukahduttavat luovuuden minussa. Olen kuitenkin saanut tehdä omaa alaa sivuavia töitä edellisen koulun harjoittelujaksoilla ja kokea kuinka onnelliseksi se minut teki. Nautin suunnittelusta ja nautin luomisesta. En vain pidä kiireestä ja suorituspaineista. Piirteissä, jotka koulunkäynti minussa tuo esiin.

Siksi haluankin miettiä millaisista palasista tuleva työni koostuisi ja laadin lyhyen listan:

- Työ tekee minut onnelliseksi
- Työssäni koen jatkuvia elämyksiä uteliaan etsimisen kautta
- Työssäni ei ole jatkuva kiire, saan itse luotua aikataulujani
- Minun ei tarvitse kilpailla itsetuntoni/ammattiylpeyteni takia
- Jaksan innostua työstäni vielä kaukana tulevaisuudessa
- Minulla on mahdollisuus uudistua ja kehittyä työssäni
- Rakastan sitä mitä teen

Tälläisiä ajatuksia löytyi ihan heittämällä. Tätä minä haluan tulevalta työuraltani. Onnellisesta designista jakaa myös Stefan Sagmeister videolla, jonka pääset katselemaan tästä.

1 kommentti:

  1. Annikki31/1/11

    Rakasta sitä mitä teet=Olet onnellinen

    VastaaPoista