Olen tainnut aikaisemminkin pohdiskella täällä tulevan suunnittelijan eettistä ja ekologista vastuuta tuotteistaan ja niiden valmistuksesta. Tuntuu, että nykyään hinta on se ratkaiseva tekijä, joka päättää mitä me syömme tai mitä puemme päälle. Onnellisia ovat ne joilla on todella aina varaa valita. Tosin se, että olisi mahdollisuus tehdä parempia valintoja, ei todellakaan tarkoita että niin tekisi. Eettinen ja ekologinen omatunto ja valinnat eivät ole itsestäänselvyyksiä.
Liian usein itsekin perustelen itselleni, että haluni on tarve ja minun on nyt saatava tämä tai tuo tuote. Kun varallisuus on rajallista, oikeutan itseni tekemään epäeettisen tai epäekologisen ostospäätöksen. Minullahan ei oikeastaan ole varaa valita. Vai onko? Liian usein sekoitan haluni ja tarpeeni. On itsestään selvää, että vaatekaapissa kuuluu olla vinopino talvi- ja kesävaatteita, paitoja eri väreissä, hameita, mekkoja, housuja, pitkähihaisia, lyhythihaisia, jakkuja, arkivaatteita, mökkivaatteita, kotivaatteita, työvaatteita, juhlapukuja, juhlakenkiä, urheiluvaatteita jne... Jääkaapissa pitää aina olla voita, kananmunia, juustoa, maitoa, ketsuppia, rahkaa, soijaa, piparjuuritahnaa, porkkanaa, salaattia... Kaapeissa pitää aina löytyä makaroonia, riisiä, kahvia, teetä, papuja, nuudeleita, erilaisia jauhoja ja muita leipomistarvikkeita... Pakastimessa pitää aina olla vierasvaraa jne... No, ymmärrätte varmaan mitä tarkoitan. Näillä vaatteilla pukisi monen monta ja ruuilla ruokkisi aikamoisen joukon ihmisiä.
Olen niin tottunut omaan hyvinvointiini ja siihen kaikkeen mitä minulle jo on, että olen täysin sokea sille mitkä ovat ihmisen todelliset tarpeet ja mitkä ovat vain haluja, mielitekoja. Kyse ei niinkään ole siitä, että minulla ei olisi varaa, vaan siitä että olen aivan pihalla siitä mitä todella tarvitsen. Luulen tarvitsevani kaikenlaista härpätintä, sörsseliä, milloin mitäkin ja sen takia teen huonoja valintoja.
No, mitä tekemistä tällä oikeastaan on suunnitelijan työn kanssa. Juttu taisi vähän rönsyillä. Katsottuani kuvia teollisuuden saasteiden vaikutuksista Kiinassa, aloin miettimään miten kantaa vastuutani tulevassa ammatissani. Minä tulevassa työssäni olen se, joka hankkii materiaalit ja teettää työn tai tekee sen itse. Näillä pystyn jo paljon vaikuttamaan tuotteen eettisyyteen ja ekologisuuteen, tavoilla, joihin kuluttaja ei pysty. Ja siksi se on minun vastuullani. Vaikka se tuo tuotteelle lisää hintaa - se on hinta siitä, että työntekijät pysyvät terveinä, eivätkä sairastu saasteiden takia, etteivät työntekijöiden lapset synny epämuodostuneina tai kukaan kuole ennenaikaisesti. Oli sitten kyse materiaalin tai tuotteen valmistuksesta. Kuka voi laittaa hintaa ihmisen kärsimykselle? Tässä valossa se lisähinta ei tunnukaan enää niin epäoikeudenmukaiselta. Silti helpompi on ummistaa silmänsä asioilta, jotka tapahtuvat jossain kaukana kotipiiristä.
Käytä tänään pieni hetki ja katso tämä kuvasarja saasteiden vaikutuksista ihmisten elämään Kiinassa.
