Onnellinen työntekijä

Aina toisinaan sitä kyselee itseltään onko sitä oikealla polulla, matkalla oikeaan suuntaan itsensä kanssa? Tiedänkö mitä haluan? Tiedänkö, onko se mitä teen, sitä mitä haluan? Tekeekö tämä minut onnelliseksi?

Tulee aikoja (etenkin koulussa) jolloin tuntuu, että en nauti siitä mitä teen. Stressaan, pingotan, en hymyile ja odotan sitä aikaa kunnes työt on saatu palautettua ja taas hetkeksi helpottaa. Näinä stressin aikoina minusta toisinaan tuntuu, että haluaisin lopettaa kaiken kesken. Tuntuu, että minusta revitään selkänahasta viimeisetkin voimani ja suorittamisen paine saa minut vihaamaan sitä mitä teen. Opiskelen muotoilijaksi, joka tarkoittaa sitä, että suuri osa koulutöistämme on suunnittelua, luovassa ilmapiirissä inspiraation löytämistä ja itsensä toteuttamista. Stressi, kiire ja paine tappavat kaiken ilon ja tukahduttavat luovuuden minussa. Olen kuitenkin saanut tehdä omaa alaa sivuavia töitä edellisen koulun harjoittelujaksoilla ja kokea kuinka onnelliseksi se minut teki. Nautin suunnittelusta ja nautin luomisesta. En vain pidä kiireestä ja suorituspaineista. Piirteissä, jotka koulunkäynti minussa tuo esiin.

Siksi haluankin miettiä millaisista palasista tuleva työni koostuisi ja laadin lyhyen listan:

- Työ tekee minut onnelliseksi

- Työssäni koen jatkuvia elämyksiä uteliaan etsimisen kautta

- Työssäni ei ole jatkuva kiire, saan itse luotua aikataulujani

- Minun ei tarvitse kilpailla itsetuntoni/ammattiylpeyteni takia

- Jaksan innostua työstäni vielä kaukana tulevaisuudessa

- Minulla on mahdollisuus uudistua ja kehittyä työssäni

- Rakastan sitä mitä teen

Tälläisiä ajatuksia löytyi ihan heittämällä. Tätä minä haluan tulevalta työuraltani. Onnellisesta designista jakaa myös Stefan Sagmeister videolla, jonka pääset katselemaan tästä.

Blogi sai uuden ulkoasun

Viimein sain nähtyä hieman vaivaa, jotta sain blogini ulkoasua paranneltua haluamaani suuntaan. Mitäs pidätte? Taustalla käytin suunnittelemaani tapettikuosia, joka löytyy nyt myös omia töitä / design works sivulta. Jos kiinnostuit töistäni ota ihmeessä yhteyttä! 

Tästä kohta sitten hiivinkin nukkumaan. Minkäs sille taas mahtoi kun inspiraatio iski keskellä yötä. Hihi, en taida olla mikään aamuihminen.

Elämisestä luontoa arvostaen

Talven jatkuessa iskee itselleni syvä kyllästyminen lumeen ja kylmyyteen. Iskee kevään kaipuu; lämmön ja vihreiden kasvien kaipuu. Onneksi sitä voi helpottaa oloaan katsomalla upeita luontodokumentteja. BBC:n dokumentti Satoyama - Japan´s Secret Watergarden kertoo ihmisen ja luonnon keskinäisestä suhteesta paikassa, jota voisi kuvailla maanpäälliseksi paratiisiksi. 

Ihmettelenkin kuinka kauas tällaisesta luontoa kunnioittavasta elämäntavasta ollaan ajauduttu? Itse yritin miettiä miten Suomessa on eletty ennen vanhaan - miten Suomessa voi elää luonnon kanssa samaan tapaan kuten dokumentin ihmiset Japanissa? Aika tyhjää löi päässä. Maaseudun elämä tuntuu niin kaukaiselta asialta, että sai oikein pinnistellen miettiä. Itse olen koko ikäni asunut kaupungissa ja ruoka on aina haettu lähikaupoista tai marketeista. Hyötyeläimiä meillä ei tietenkään kotona ollut (koska kerran kaupungissa asuttiin), jos nyt kissaa ei lasketa. Kosketusta luontoon sai niinä kertoina kun käytiin kaupungin ulkopuolella Mummolassa tai tuttavaperheen luona maatilalla Kiihtelysvaarassa. Siellä olen saanut muksuna koettaa lehmän lypsämistä. Muita eläimiä sielläkään ei ollut. Hevoset ovat aina hieman pelottaneet minua ja kanalassa muistan käyneeni kerran pari elämäni aikana. Pientä lammastakin muistan joskus sylissä pidelleeni. Lähinnä nämä kerrat ovat olleet lyhyitä kokemuksia.

Ihailen kovasti isoisääni, joka edelleen kasvattaa perunaa omalla pottumaalla ja jonka pihalla kasvavat puna-, valko-, ja mustaviinimarjat ja omenat kerätään talteen talvea varten. Kyllä meillä kotona kaupungissakin oli pihalla mansikkamaa, mutta ei se tainnut montaa vuotta olla. Marjapuskia siellä on vieläkin. Äitini jaksaa joka vuosi lähettää kotitekoista omenahilloa ja pakastemarjoja, joita on metsästä käyty poimimassa. Itse muistan pienenä mustikkamaalla käydessämme keskittyneeni lähinnä syömiseen. Ehkä ajatus, että saahan sitä kaupastakin, on jossain määrin tehnyt meistä laiskoja ja mukavuudenhaluisia. Näin olemme menettäneet kokemuksia, jotka toisivat meidät jälleen yhteen luonnon kanssa.

Nuuksion metsissä patikoimassa. Kaupunkilapsen

varustuksiin kuuluu piikkikärkiset korkokengät,

vaaleat samettiset pillihousut ja

tietenkin vain ohut pikkutakki. 

"Hubble 15 Years of Discovery" ja muita dokumentteja

Katsoin juuri upean dokumentin Hubble avaruusteleskoopista; sen historiasta, sen ottamista upeista kuvista ja siitä miten se on lisännyt tietoamme maailmankaikkeudesta ja sen rakenteesta. Dokumentin voit katsoa täältä.

Kyseisiltä Top Documentary Films sivuilta löytyy monia muitakin dokumentteja eri aihepiireistä tieteestä, taiteesta, luonnosta, musiikista, urheilusta... Katsottavaa riittää kun vain osaisi valita!

Upeita avaruuskuvia

Tämän linkin takaa löydät kansainväliseltä avaruusasemalta (ISS)otettuja upeita kuvia. Itse ihastelin kovasti öisiä kuvia maapallosta. Ei voida puhua enää maapallon pimeästä puolesta, kun valon lonkerot ovat levittäytyneet joka puolelle. Kaunista.

Evakkotie - matosta kuvia

Sain toimittaja Taina Saariselta muutamia hyviä kuvia Evakkotie - matosta, jotka haluan kanssanne jakaa. Juttua tulossa siis Taito- ja Karjala - lehtiin.

Kuva: Taina Saarinen

Tämä kuva on otettu kouluni (Turun ammattikorkeakoulun) kankaanpainantaluokasta joulukuussa 2010, maton juuri valmistuttua muutamaa päivää aiemmin.

Kuva: Taina Saarinen

Tässä kuvassa isoisäni Toivo Puputti (vas) ja isäni Lauri Puputti takanani. Kuvassa Evakkotie - matto esillä "Kudo minulle tarina" - näyttelyssä tammikuussa 2011.

Uteliaisuutta ja heittäytymistä lasten tapaan

Tulin aivan loistavan hyvälle tuulelle, kun katselin Thomas Thwaitesin kertovan miten hän päätti rakentaa leivänpaahtimen alusta asti itse. Tästä pääset itse katsomaan kyseisen videon. Tätä samaa lapsenmielisyyttä itse kaipaan enemmän tähän maailmaan. Uteliaisuutta, mielenkiintoa yksityiskohtiin, kysymyksiä, vastausten innokasta etsimistä ja hyvää mieltä. Älkää ihmetelkö, jos ensi kesänä joku näkee minut kasvimaalla suurennuslasin kanssa etsimässä kastematoja. Haluan olla lapsi jälleen ja nähdä maailman pienten uteliaiden silmien takaa :)

Tietokone ohjelmien asennuksen ihanuudesta

Melkein teki mieleni jo eilen tunnekiehuissa kirjoitella muutama valittu sananen. Ostin muutaman tietokoneohjelman, joita siis eilen yritin asentaa koneelleni. Muutaman tunnin tappelun jälkeen annoin asian olla ja soitin kyseisen ohjelman asiakaspalveluun, joka ystävällisesti ilmoitti olevansa auki viikonlopun jälkeen. Tuntui siltä, että minun olisi pitänyt olla tietokoneohjelmoija ammatiltani, jotta olisin itse ongelman ymmärtänyt omin keinoin ratkaista. Vaikka kaikkeni yritin mikään ei tuntunut ongelmaan tepsivän. Onneksi kohtelias mieshenkilö tänään minua auttoi asiakaspalvelun kautta ja sain ohjelmat asennettua. Ilman hänen asiantuntemustaan ja selkeitä ohjeita en olisi saanut asiaa hoidetuksi. Kyllä silti sapettaa kuinka paljon tällaisessakin asiassa oletetaan kuluttajan ymmärtävän. Eikö tätä asennusta voisi yhtään helpommaksi tehdä ihmiselle, joka ei ammatikseen todellakaan ole tietokoneohjelmoija? 

Sain pikkuveljeltäni jo aikaa sitten lainaksi Donald A.Normanin kirjan "The Design of Everyday Things". Kirjan ajatukset tuotteiden tekemisestä mahdollisimman helpoksi kuluttajan käyttää ja mahdollisimman loogisiksi ovat mielestäni tärkeitä jokaiselle tulevalle suunnittelijalle ymmärtää. En ole koko kirjaa vielä loppuun asti lukenut (hidas kun olen ja kun on monta muuta kirjaa myös luettavana), mutta Normanin ajatukset ovat kiehtovia ja lämpimästi suosittelen kirjaa jokaiselle suunnittelu töihin aikoville. Paljon olen itsekkin tuskaillut arkisten esineiden käytön ymmärtämiseksi, esimerkkinä mainittakoon mikroaaltouunini, jonka kahdeksastatoista erilaisesta nappulasta osaan käyttää kuutta. Lopuista en ymmärrä mitä ne tekevät. Tuotteet tulisikin suunnitella niin, että jo suunnittelu vaiheessa kaikki mahdolliset väärinkäytön mahdollisuudet minimoitaisiin ja tuotteen käytöstä tehtäisiin niin looginen että sen ymmärtää asioihin perehtymätönkin.

Onnellinen voin kuitenkin nyt olla kun sain kyseiset ohjelmat koneelleni lopulta asennetuiksi ja nyt pääsen leikkimään niillä :)

Evakkotie - maton tarina

Kuva: Sinikka Korhonen

EVAKKOTIE

Jäljet Karjalan hangella,

syvät ja raskaat,

ovat polttaneet jäljet sydämiin.

Ruostuneet muistot,

ne eivät katoa.

Kotiin on aina ikävä.

"Kudo minulle tarina" - näyttelyyn suunnittelemani ja kutomani matto on siis nimeltään Evakkotie. Maton tarina Evakkotiestä on sukuni tarina. Isoisäni lähti sotien aikana evakkoon Karjalan Hiitolasta. Muisto kodista on yhä kirkkaassa muistissa isoisällä, vaikka evakkoon lähtiessä hän oli vasta 14-vuotias. Olen kuullut tarinoita ja nähnyt kuvia Hiitolasta läpi lapsuuteeni aina nykypäiviin asti. Isoisäni rakensi jopa pienoismallin Hiitolan kodin pihapiiristä. Itse paikalla Hiitolassa on jäljellä vain kivi, jonka perusteella isoisäni osaa hahmottaa alueen. Taloja ei enää ole. Itsekin haluaisin vielä joku päivä päästä juurilleni tutustumaan Karjalan Hiitolaan. Kaipaus kotiin Hiitolaan isoisälläni on edelleen, vaikka hän on kohta jo 85-vuotias. Aika ei tunnu olevan oleellista, kun on kyse omasta kodista, josta on vasten tahtoisesti joutunut lähtemään. Nykyaikana 80-luvun nousukautena syntyneenä on vaikea ymmärtää, miltä se on voinut tuntua, kun kaikki on jäänyt rajan taa. Sota on hirveä asia ja uskon, että vain saman kokeneet voivat sen ymmärtää.

Evakkotie - matto on näytillä "Kudo minulle tarina" - näyttelyssä 11.2.2011 saakka Taitokeskus Juseliuksessa.


Avajaisissa Niko Korhosen ottamia valokuvia pääsee katsomaan tästä.

"Kudo minulle tarina" - näyttely on avattu

Tänään avattiin virallisesti opinahjoni Turun Ammattikorkeakoulun tekstiilisuunnittelija opiskelijoiden "Kudo minulle tarina" - näyttely. Näyttely avasi täten Kulttuuripääkaupunki Turku2011 Tarinamatto - hankkeen. Tarjolla oli mattoja monenlaisia, myös virvokkeiden kanssa teemaan sopien oli tarjolla lakumattoja. Paikalla kävi päivän aikana myös kiitettävästi mediapuolen edustajia. Näyttely on avoinna 11.1.-11.2.2011 Taitokeskus Juseliuksessa. 

Barokki taide muuntuu nykytaiteeksi

Brittiläinen taiteijija Quayola on tehnyt vanhoista barokki taideteoksista omaperäisiä ja kauniita videoita. Niissä geometrisiksi muodoiksi muutetut maalaukset heräävät eloon; liikkuvat, muuttuvat, rapisevat ja ritisevät.


Videoita pääse ihastelemaan tästä.

Paluu arkeen avaruudellisista lomaseikkailuista

Lomat alkaa olla lomailtu ja paluu arkeen koputtelee jo ovella. Joulupukki oli tuonut peräti kaksi  tähtitiedettä käsittelevää opusta. Kyllä setä tietää. Astronomica on täynnä parhaimpia kuvia avaruudesta. Olen lueskellut tätä kirjaa pikkuhiljaa iltaisin ja yksityiskohtaiset kuvat planeettojen pinnoista ovat saaneet minut hiljaiseksi. Olen pysähtynyt ja katsonut näitä kauniita kuvia ja ollut hyvin vaikuttunut maailmankaikkeutemme kauneudesta. Nasan sivuilta löytyy kuvagalleria, joka myös sisältää paljon hienoja kuvia avaruuden ihmeistä. Tähtitieteen peruskurssi alkaakin sitten heti alkuviikosta, sitä tässä ollaan jo innolla odoteltukin. 

Niin ja vielä pieni muistutus "Kudo minulle tarina" näyttelystämme. Turku AMK:n muotoilun tekstiilipuolen opiskelijoiden mattoja on näytillä Taitokeskus Juseliuksessa ensiviikosta alkaen. Näyttelyn lehdistötilaisuus pidetään tiistaina puoleltapäivin ja avajaiset sitten illalla. Projekti on osa Kulttuuripääkaupunki Turku2011 Tarinamatto-hanketta. Tervetuloa kaikille!