Uteliaisuutta ja heittäytymistä lasten tapaan

Tulin aivan loistavan hyvälle tuulelle, kun katselin Thomas Thwaitesin kertovan miten hän päätti rakentaa leivänpaahtimen alusta asti itse. Tästä pääset itse katsomaan kyseisen videon. Tätä samaa lapsenmielisyyttä itse kaipaan enemmän tähän maailmaan. Uteliaisuutta, mielenkiintoa yksityiskohtiin, kysymyksiä, vastausten innokasta etsimistä ja hyvää mieltä. Älkää ihmetelkö, jos ensi kesänä joku näkee minut kasvimaalla suurennuslasin kanssa etsimässä kastematoja. Haluan olla lapsi jälleen ja nähdä maailman pienten uteliaiden silmien takaa :)

Tietokone ohjelmien asennuksen ihanuudesta

Melkein teki mieleni jo eilen tunnekiehuissa kirjoitella muutama valittu sananen. Ostin muutaman tietokoneohjelman, joita siis eilen yritin asentaa koneelleni. Muutaman tunnin tappelun jälkeen annoin asian olla ja soitin kyseisen ohjelman asiakaspalveluun, joka ystävällisesti ilmoitti olevansa auki viikonlopun jälkeen. Tuntui siltä, että minun olisi pitänyt olla tietokoneohjelmoija ammatiltani, jotta olisin itse ongelman ymmärtänyt omin keinoin ratkaista. Vaikka kaikkeni yritin mikään ei tuntunut ongelmaan tepsivän. Onneksi kohtelias mieshenkilö tänään minua auttoi asiakaspalvelun kautta ja sain ohjelmat asennettua. Ilman hänen asiantuntemustaan ja selkeitä ohjeita en olisi saanut asiaa hoidetuksi. Kyllä silti sapettaa kuinka paljon tällaisessakin asiassa oletetaan kuluttajan ymmärtävän. Eikö tätä asennusta voisi yhtään helpommaksi tehdä ihmiselle, joka ei ammatikseen todellakaan ole tietokoneohjelmoija? 

Sain pikkuveljeltäni jo aikaa sitten lainaksi Donald A.Normanin kirjan "The Design of Everyday Things". Kirjan ajatukset tuotteiden tekemisestä mahdollisimman helpoksi kuluttajan käyttää ja mahdollisimman loogisiksi ovat mielestäni tärkeitä jokaiselle tulevalle suunnittelijalle ymmärtää. En ole koko kirjaa vielä loppuun asti lukenut (hidas kun olen ja kun on monta muuta kirjaa myös luettavana), mutta Normanin ajatukset ovat kiehtovia ja lämpimästi suosittelen kirjaa jokaiselle suunnittelu töihin aikoville. Paljon olen itsekkin tuskaillut arkisten esineiden käytön ymmärtämiseksi, esimerkkinä mainittakoon mikroaaltouunini, jonka kahdeksastatoista erilaisesta nappulasta osaan käyttää kuutta. Lopuista en ymmärrä mitä ne tekevät. Tuotteet tulisikin suunnitella niin, että jo suunnittelu vaiheessa kaikki mahdolliset väärinkäytön mahdollisuudet minimoitaisiin ja tuotteen käytöstä tehtäisiin niin looginen että sen ymmärtää asioihin perehtymätönkin.

Onnellinen voin kuitenkin nyt olla kun sain kyseiset ohjelmat koneelleni lopulta asennetuiksi ja nyt pääsen leikkimään niillä :)

Evakkotie - maton tarina

Kuva: Sinikka Korhonen

EVAKKOTIE

Jäljet Karjalan hangella,

syvät ja raskaat,

ovat polttaneet jäljet sydämiin.

Ruostuneet muistot,

ne eivät katoa.

Kotiin on aina ikävä.

"Kudo minulle tarina" - näyttelyyn suunnittelemani ja kutomani matto on siis nimeltään Evakkotie. Maton tarina Evakkotiestä on sukuni tarina. Isoisäni lähti sotien aikana evakkoon Karjalan Hiitolasta. Muisto kodista on yhä kirkkaassa muistissa isoisällä, vaikka evakkoon lähtiessä hän oli vasta 14-vuotias. Olen kuullut tarinoita ja nähnyt kuvia Hiitolasta läpi lapsuuteeni aina nykypäiviin asti. Isoisäni rakensi jopa pienoismallin Hiitolan kodin pihapiiristä. Itse paikalla Hiitolassa on jäljellä vain kivi, jonka perusteella isoisäni osaa hahmottaa alueen. Taloja ei enää ole. Itsekin haluaisin vielä joku päivä päästä juurilleni tutustumaan Karjalan Hiitolaan. Kaipaus kotiin Hiitolaan isoisälläni on edelleen, vaikka hän on kohta jo 85-vuotias. Aika ei tunnu olevan oleellista, kun on kyse omasta kodista, josta on vasten tahtoisesti joutunut lähtemään. Nykyaikana 80-luvun nousukautena syntyneenä on vaikea ymmärtää, miltä se on voinut tuntua, kun kaikki on jäänyt rajan taa. Sota on hirveä asia ja uskon, että vain saman kokeneet voivat sen ymmärtää.

Evakkotie - matto on näytillä "Kudo minulle tarina" - näyttelyssä 11.2.2011 saakka Taitokeskus Juseliuksessa.


Avajaisissa Niko Korhosen ottamia valokuvia pääsee katsomaan tästä.