Näe.

MIKÄ MUOTO! MIKÄ MUOTOILU? 16.12.

Olet mahdollisesti jo kuullut opetusministeriön suunnitelmista ajaa alas Turku AMK:n muotoilun opetus. ( http://www.ts.fi/online/kotimaa/263680.html )

Olemme koululla pitäneet palavereja ja keskustelleet siitä mitä tämä merkitsee meille nykyisille opiskelijoille. Keskustelun lomassa on herännyt myös huolestuttavia ajatuksia siitä mitä tämä merkitsee meille tämän alan tulevina yrittäjinä.

Huolena on, että sen sijaan, että opintopaikkojen karsiminen muotoilualalta lisäisi työllistymistä se saattaa haitata sitä etenkin paikallisesti. Toki, jos tekstiilialalta työllistyisimme helposti suuryrityksiin, asia voisi olla näin. On kuitenkin niin, että suurteollisuus tekstiilin osalta on jo kuollut Suomesta ja alan ovat "vallanneet" pienet ja keskisuuret yritykset, jonka lisäksi moni työskentelee freelancerina. Monet pienyrittäjät ovat hyötyneet Turussa siitä, että täällä on voitu toimia yhdessä ponnistellen yhteisen hyvän vuoksi. Hienoja esimerkkejä ovat olleet vuodesta toiseen kasvava Dressing Mimia sekä mm. Turku Design Ilmiö, jonka kautta Turkulaista osaamista on viety myös ulkomaille. Turun aktiivinen muotoilukenttä on herättänyt muissa kaupungeissa jopa kateutta ja saamme todellakin olla ylpeitä Turkulaisesta muotoilusta ja kentän toimijoiden aktiivisuudesta. Tämä on puolestaan myös vetänyt Turkuun muotoiluyrityksiä muualta Suomesta.

Jos alan koulutus loppuu Turussa, voi ala jopa pikkuhiljaa kuolla pois täältä. Kun vetovoimaa siirretään pääkaupunkiseudulle, ei Turkuun tule uusia toimijoita enää entiseen malliin jos pahimmassa tapauksessa ollenkaan. Luonnollisesti myöskään harjottelijoita ei ole enää yhtä helposti saatavilla - mikä on iso asia tuleville ja nykyisille alan pienyrittäjille. Valtion brändiryhmä korosti visioissaan muotoilun merkitystä Suomen tulevaisuuden vientivalttina. Nyt kuitenkin käytännön toimet puhuvat jostain ihan muusta, kuin muotoilun etujen ajamisesta ja arvostamisesta.

Pyytäisinkin teitä keskustelemaan, viemään asiaa eteenpäin ja puhumaan alan toimijoiden kanssa siitä miten muotoilun koulutuksen lopettaminen vaikuttaisi myös heidän tulevaisuuden näkymiinsä. On myös tärkeää herättää keskustelua Turun päättäjien keskuudessa siitä miten tämä suunnitelma vaikuttaa alan toimijoihin paikallisesti.

Turun ammattikorkeakoulun opiskelevat muotoilijat ovat järjestämässä tapahtumaa "MIKÄ MUOTO! MIKÄ MUOTOILU?". Mitä hyötyä on Turulle pitää muotoilun koulutus täällä ja taistella sen puolesta - Tule katsomaan!!

Opetusministeriö on esittänyt lausunnossaan, että 

Turun ammattikorkeakoulun muotoilun koulutusohjelma on lakkautettava. 

Me muotoilun opiskelijat emme hyväksy ehdotusta ja järjestämme siksi 
MIKÄ MUOTO! MIKÄ MUOTOILU? –tapahtuman 
Köysiteatterissa perjantaina 16.12.
Ovet klo 17.30, showtime klo 18.00.

Esittelemme nykyisten ja valmistuneiden muotoilun opiskelijoiden töitä ja työelämän saavutuksia galleriassa ja huikeassa näytöksessä!

Tapahtumaan on vapaa pääsy!

Tule, näe ja koe!

Tervetuloa! 

Talvea odotellessa

Kun ajatus tulevasta talvesta ja kylmyydestä käy ahdistamaan on aika kaivaa esiin kynttilät ja villasukat. Jokaisessa vuodenajassa on omat huonot puolensa, joita voi jäädä murehtimaan. Tai sitten voi muistaa ne hyvät puolet ja keskittyä nauttimaan luonnon kaudeudesta. Talvella voi hyvällä omatunnolla katsella televisiota, syödä sinihomejuustoa ja piparkakkuja. Voi nauttia lämpimästä glögistä ja pukeutua värikkäisiin villapaitoihin. Voi lähteä ulos iltakävelylle, nauttimaan valoista keskellä pimeyttä. Tässähän alkaa suorastaan odottamaan talven tuloa!

Ja jos kesää on ikävä, voi oloa helpottaa vaikka katsomalla kauniita luontodokumentteja. Klikkaa tästä ja pääset katsomaan upeaa dokumenttia koralliriutoista.

Ala elää!

Minulla on paljon unelmia ja haaveita. Pieniä ja vähän isompia. Usein jään vain haaveilemaan asioista ja sitten ravistelen ajatuksen pois päästäni keskittyäkseni arkiseen puurtamiseen. Mikä estää minua lähtemästä toteuttamaan unelmiani? Ei mikään, eikä kukaan - siis ihan oikeasti!

Saattohoitajana työskennellyt Bronnie Ware on koonnut yhteen, kuoleman kanssa kasvotusten olevien ihmisten ajatuksia eletystä elämästä. Eniten ihmiset katuivat elämätöntä elämää. Sitä, että olivat tyytyneet vähempään, kuin mitä olisivat halunneet. Ja sitä, etteivät olleet ymmärtäneet, että onnellisuus on valinta - että elämällä elämäänsä juuri niin kuin itse haluaa, olemalla oma itsensä, sitä tekee itse itsensä onnelliseksi. (Lue koko juttu tästä)

Tänään ajattelin kirjoittaa listan asioista, joita haluan kokea elämäni aikana. Laitan sen huoneeni seinälle ja sitten alan kulkea näitä asioita kohden hymyssä suin :

Omien arvojen mukaan toimimisesta

On helppo puhua ja kirjoittaa eettisistä ja ekologisista elämänarvoista tai ylipäätään mistä tahansa arvoista. On täysin eri asia miten oikeasti elää ja kuinka paljon omat arvot vaikuttavat omaan toimintaan. Usein sitä luulee elävänsä paljon paremmin omia periaatteitaan noudattaen, kuin oikeasti elääkään. Johtui tuo sitten tietämättömyydestä tai siitä että valintoja tehtäessä jokin syy (voi olla ihan todellinenkin syy) estää toteuttamasta omien arvojen mukaan toimimista.

Tänään minulla oli palkkapäivä. Kävin kaupassa pikaisesti tehdyn ostoslistan kanssa, mutta mukaan tarttui myös tavaraa listan ulkopuolelta. Olikin mielenkiintoista pysähtyä ja pohtia omia kulutusta ohjaavia ajatuksia. Joissain kohdissa on kyllä havaittavissa pientä selityksen makua. Katsotaan pystytkö samaistumaan :)

Ostokseni:

- Luomumaito 

- Tuoremehua 

- Banaanijogurtti 

- Tulilatva (täysin heräteostos; kassan vieressä tunsin pakottavaa tarvetta ostaa säälittävimmän näköisen kasvin, koska sitä ei kuitenkaan kukaan muu osta) 

- Luomukananmunia 

- Hedelmäsoseita alle 3kk-vuotiaille-sixpack ja ilmainen näyte (okei nämä olivat tarjouksessa; pieniä annoksia hedelmäsosetta, jonka olisi itse voinut survoa tuoreista hedelmistä - metalli ja lasiroskiksen turhaa täytettä) 

- Luonnonystävän wc-paperia (kuulin kerran kaverista, joka pyyhkii sammaleella ; siihen en kyllä oikein lämpene heh..) 

- Kissanhiekkaa (hmm.. tässä kohtaa tunnen ison piston omatunnossani, olisikohan aika vaihtaa jo puupelletteihin.)

- Brie juustoa (heräteostos; teki mieli kun näin ja unohdin ostaa mitään sen kanssa syötäväksi höh..)

- Ikkunanpuhdistusaine (se halvin, eikä se ekoaine jota katselin kaupassa - tätä käytän kuitenkin niin harvoin, ajattelin; nyt kun mietin ehkä ne kissan nenän jäljet ikkunassa olisivat lähteneet ihan tavallisella vedellä..)

- Vaihtopäitä höylään (heti kun joku kertoo mistä voin ostaa vanhan-aikaisia parranajo välineitä, sellaisia teroitettavia taittoveitsiä kuten Sweeney Todd - elokuvassa, kertokaa!!)

- Roskapusseja (niitä halpoja normimuovisia, joska eivät päästä kosteutta läpi ; tulevat kimppakämpän yhteiskeittiöön)

- Bio-roskapusseja (omaan käyttöön, paperi ym. roskiksiin)

- Suihkusaippuoita 2kpl (heräteostos, olivat tarjouksessa ja kauniissa pakkauksissa ja tuoksuivat hyviltä ja suihkusaippuallehan on aina tarvetta, heh)

- Tupakkaa (Hyiiiiiii... tähän ei auta selittelyt)

Valintoja

Olen tainnut aikaisemminkin pohdiskella täällä tulevan suunnittelijan eettistä ja ekologista vastuuta tuotteistaan ja niiden valmistuksesta. Tuntuu, että nykyään hinta on se ratkaiseva tekijä, joka päättää mitä me syömme tai mitä puemme päälle. Onnellisia ovat ne joilla on todella aina varaa valita. Tosin se, että olisi mahdollisuus tehdä parempia valintoja, ei todellakaan tarkoita että niin tekisi. Eettinen ja ekologinen omatunto ja valinnat eivät ole itsestäänselvyyksiä.

Liian usein itsekin perustelen itselleni, että haluni on tarve ja minun on nyt saatava tämä tai tuo tuote. Kun varallisuus on rajallista, oikeutan itseni tekemään epäeettisen tai epäekologisen ostospäätöksen. Minullahan ei oikeastaan ole varaa valita. Vai onko? Liian usein sekoitan haluni ja tarpeeni. On itsestään selvää, että vaatekaapissa kuuluu olla vinopino talvi- ja kesävaatteita, paitoja eri väreissä, hameita, mekkoja, housuja, pitkähihaisia, lyhythihaisia, jakkuja, arkivaatteita, mökkivaatteita, kotivaatteita, työvaatteita, juhlapukuja, juhlakenkiä, urheiluvaatteita jne... Jääkaapissa pitää aina olla voita, kananmunia, juustoa, maitoa, ketsuppia, rahkaa, soijaa, piparjuuritahnaa, porkkanaa, salaattia... Kaapeissa pitää aina löytyä makaroonia, riisiä, kahvia, teetä, papuja, nuudeleita, erilaisia jauhoja ja muita leipomistarvikkeita... Pakastimessa pitää aina olla vierasvaraa jne... No, ymmärrätte varmaan mitä tarkoitan. Näillä vaatteilla pukisi monen monta ja ruuilla ruokkisi aikamoisen joukon ihmisiä.

Olen niin tottunut omaan hyvinvointiini ja siihen kaikkeen mitä minulle jo on, että olen täysin sokea sille mitkä ovat ihmisen todelliset tarpeet ja mitkä ovat vain haluja, mielitekoja. Kyse ei niinkään ole siitä, että minulla ei olisi varaa, vaan siitä että olen aivan pihalla siitä mitä todella tarvitsen. Luulen tarvitsevani kaikenlaista härpätintä, sörsseliä, milloin mitäkin ja sen takia teen huonoja valintoja. 

No, mitä tekemistä tällä oikeastaan on suunnitelijan työn kanssa. Juttu taisi vähän rönsyillä. Katsottuani kuvia teollisuuden saasteiden vaikutuksista Kiinassa, aloin miettimään miten kantaa vastuutani tulevassa ammatissani. Minä tulevassa työssäni olen se, joka hankkii materiaalit ja teettää työn tai tekee sen itse. Näillä pystyn jo paljon vaikuttamaan tuotteen eettisyyteen ja ekologisuuteen, tavoilla, joihin kuluttaja ei pysty. Ja siksi se on minun vastuullani. Vaikka se tuo tuotteelle lisää hintaa - se on hinta siitä, että työntekijät pysyvät terveinä, eivätkä sairastu saasteiden takia, etteivät työntekijöiden lapset synny epämuodostuneina tai kukaan kuole ennenaikaisesti. Oli sitten kyse materiaalin tai tuotteen valmistuksesta. Kuka voi laittaa hintaa ihmisen kärsimykselle? Tässä valossa se lisähinta ei tunnukaan enää niin epäoikeudenmukaiselta. Silti helpompi on ummistaa silmänsä asioilta, jotka tapahtuvat jossain kaukana kotipiiristä.

Käytä tänään pieni hetki ja katso tämä kuvasarja saasteiden vaikutuksista ihmisten elämään Kiinassa.

Työn ja vapaa-ajan tasapainosta

Nigel Marsh kertoo ted:n puheessaan jotakuinkin näin: 

"On paljon ihmisiä, jotka työskentelevät pitkää päivää tehden työtä, jota vihaavat - voidakseen ostaa tavaroita, joita eivät tarvitse - tehdäkseen vaikutuksen ihmisiin, joista eivät pidä."

Marsh kertoo ted:n videolla ajatuksiaan työn ja vapaa-ajan tasapainossa pitämisestä. Elämä ei ala sitten kun ollaan eläkkeellä, vaan elämä on juuri nyt. Nämä ovat asioita, joita minä haluan kuunnella nyt kun olen vasta aloittamassa työuraani. Tosin, enpä usko että asioiden pohtiminen on kenellekään pahitteeksi. Jokainen meistä (toivoakseni) haluaa olla onnellinen juuri tänään.

Lääkettä loskamasennukseen

Tänään iski todellinen loskamasennus. Päivällä aurinko paistoi ja linnut lauloivat ja hetken ehdin jo toivoa kevään saapuneen. Turha toivo. Iltapäivän lumiloskasade pääsi yllättämään ja masentamaan. Tuskastuneena haaveilin muutosta keskieuroopan lämpimämpiin maihin. Kuka sitä tietää, ehkä se voi olla hyvinkin mahdollista joku päivä. Siihen asti täytyy yrittää piristää itseään kuuntelemalla vaikka Manu Chao:a Spotifly:lla. Kyllä se kesä sieltä vieltä saapuu myös tänne pohjolaan. Hope so :)

Onnellinen työntekijä

Aina toisinaan sitä kyselee itseltään onko sitä oikealla polulla, matkalla oikeaan suuntaan itsensä kanssa? Tiedänkö mitä haluan? Tiedänkö, onko se mitä teen, sitä mitä haluan? Tekeekö tämä minut onnelliseksi?

Tulee aikoja (etenkin koulussa) jolloin tuntuu, että en nauti siitä mitä teen. Stressaan, pingotan, en hymyile ja odotan sitä aikaa kunnes työt on saatu palautettua ja taas hetkeksi helpottaa. Näinä stressin aikoina minusta toisinaan tuntuu, että haluaisin lopettaa kaiken kesken. Tuntuu, että minusta revitään selkänahasta viimeisetkin voimani ja suorittamisen paine saa minut vihaamaan sitä mitä teen. Opiskelen muotoilijaksi, joka tarkoittaa sitä, että suuri osa koulutöistämme on suunnittelua, luovassa ilmapiirissä inspiraation löytämistä ja itsensä toteuttamista. Stressi, kiire ja paine tappavat kaiken ilon ja tukahduttavat luovuuden minussa. Olen kuitenkin saanut tehdä omaa alaa sivuavia töitä edellisen koulun harjoittelujaksoilla ja kokea kuinka onnelliseksi se minut teki. Nautin suunnittelusta ja nautin luomisesta. En vain pidä kiireestä ja suorituspaineista. Piirteissä, jotka koulunkäynti minussa tuo esiin.

Siksi haluankin miettiä millaisista palasista tuleva työni koostuisi ja laadin lyhyen listan:

- Työ tekee minut onnelliseksi

- Työssäni koen jatkuvia elämyksiä uteliaan etsimisen kautta

- Työssäni ei ole jatkuva kiire, saan itse luotua aikataulujani

- Minun ei tarvitse kilpailla itsetuntoni/ammattiylpeyteni takia

- Jaksan innostua työstäni vielä kaukana tulevaisuudessa

- Minulla on mahdollisuus uudistua ja kehittyä työssäni

- Rakastan sitä mitä teen

Tälläisiä ajatuksia löytyi ihan heittämällä. Tätä minä haluan tulevalta työuraltani. Onnellisesta designista jakaa myös Stefan Sagmeister videolla, jonka pääset katselemaan tästä.

Elämisestä luontoa arvostaen

Talven jatkuessa iskee itselleni syvä kyllästyminen lumeen ja kylmyyteen. Iskee kevään kaipuu; lämmön ja vihreiden kasvien kaipuu. Onneksi sitä voi helpottaa oloaan katsomalla upeita luontodokumentteja. BBC:n dokumentti Satoyama - Japan´s Secret Watergarden kertoo ihmisen ja luonnon keskinäisestä suhteesta paikassa, jota voisi kuvailla maanpäälliseksi paratiisiksi. 

Ihmettelenkin kuinka kauas tällaisesta luontoa kunnioittavasta elämäntavasta ollaan ajauduttu? Itse yritin miettiä miten Suomessa on eletty ennen vanhaan - miten Suomessa voi elää luonnon kanssa samaan tapaan kuten dokumentin ihmiset Japanissa? Aika tyhjää löi päässä. Maaseudun elämä tuntuu niin kaukaiselta asialta, että sai oikein pinnistellen miettiä. Itse olen koko ikäni asunut kaupungissa ja ruoka on aina haettu lähikaupoista tai marketeista. Hyötyeläimiä meillä ei tietenkään kotona ollut (koska kerran kaupungissa asuttiin), jos nyt kissaa ei lasketa. Kosketusta luontoon sai niinä kertoina kun käytiin kaupungin ulkopuolella Mummolassa tai tuttavaperheen luona maatilalla Kiihtelysvaarassa. Siellä olen saanut muksuna koettaa lehmän lypsämistä. Muita eläimiä sielläkään ei ollut. Hevoset ovat aina hieman pelottaneet minua ja kanalassa muistan käyneeni kerran pari elämäni aikana. Pientä lammastakin muistan joskus sylissä pidelleeni. Lähinnä nämä kerrat ovat olleet lyhyitä kokemuksia.

Ihailen kovasti isoisääni, joka edelleen kasvattaa perunaa omalla pottumaalla ja jonka pihalla kasvavat puna-, valko-, ja mustaviinimarjat ja omenat kerätään talteen talvea varten. Kyllä meillä kotona kaupungissakin oli pihalla mansikkamaa, mutta ei se tainnut montaa vuotta olla. Marjapuskia siellä on vieläkin. Äitini jaksaa joka vuosi lähettää kotitekoista omenahilloa ja pakastemarjoja, joita on metsästä käyty poimimassa. Itse muistan pienenä mustikkamaalla käydessämme keskittyneeni lähinnä syömiseen. Ehkä ajatus, että saahan sitä kaupastakin, on jossain määrin tehnyt meistä laiskoja ja mukavuudenhaluisia. Näin olemme menettäneet kokemuksia, jotka toisivat meidät jälleen yhteen luonnon kanssa.

Nuuksion metsissä patikoimassa. Kaupunkilapsen

varustuksiin kuuluu piikkikärkiset korkokengät,

vaaleat samettiset pillihousut ja

tietenkin vain ohut pikkutakki. 

Uteliaisuutta ja heittäytymistä lasten tapaan

Tulin aivan loistavan hyvälle tuulelle, kun katselin Thomas Thwaitesin kertovan miten hän päätti rakentaa leivänpaahtimen alusta asti itse. Tästä pääset itse katsomaan kyseisen videon. Tätä samaa lapsenmielisyyttä itse kaipaan enemmän tähän maailmaan. Uteliaisuutta, mielenkiintoa yksityiskohtiin, kysymyksiä, vastausten innokasta etsimistä ja hyvää mieltä. Älkää ihmetelkö, jos ensi kesänä joku näkee minut kasvimaalla suurennuslasin kanssa etsimässä kastematoja. Haluan olla lapsi jälleen ja nähdä maailman pienten uteliaiden silmien takaa :)

Tietokone ohjelmien asennuksen ihanuudesta

Melkein teki mieleni jo eilen tunnekiehuissa kirjoitella muutama valittu sananen. Ostin muutaman tietokoneohjelman, joita siis eilen yritin asentaa koneelleni. Muutaman tunnin tappelun jälkeen annoin asian olla ja soitin kyseisen ohjelman asiakaspalveluun, joka ystävällisesti ilmoitti olevansa auki viikonlopun jälkeen. Tuntui siltä, että minun olisi pitänyt olla tietokoneohjelmoija ammatiltani, jotta olisin itse ongelman ymmärtänyt omin keinoin ratkaista. Vaikka kaikkeni yritin mikään ei tuntunut ongelmaan tepsivän. Onneksi kohtelias mieshenkilö tänään minua auttoi asiakaspalvelun kautta ja sain ohjelmat asennettua. Ilman hänen asiantuntemustaan ja selkeitä ohjeita en olisi saanut asiaa hoidetuksi. Kyllä silti sapettaa kuinka paljon tällaisessakin asiassa oletetaan kuluttajan ymmärtävän. Eikö tätä asennusta voisi yhtään helpommaksi tehdä ihmiselle, joka ei ammatikseen todellakaan ole tietokoneohjelmoija? 

Sain pikkuveljeltäni jo aikaa sitten lainaksi Donald A.Normanin kirjan "The Design of Everyday Things". Kirjan ajatukset tuotteiden tekemisestä mahdollisimman helpoksi kuluttajan käyttää ja mahdollisimman loogisiksi ovat mielestäni tärkeitä jokaiselle tulevalle suunnittelijalle ymmärtää. En ole koko kirjaa vielä loppuun asti lukenut (hidas kun olen ja kun on monta muuta kirjaa myös luettavana), mutta Normanin ajatukset ovat kiehtovia ja lämpimästi suosittelen kirjaa jokaiselle suunnittelu töihin aikoville. Paljon olen itsekkin tuskaillut arkisten esineiden käytön ymmärtämiseksi, esimerkkinä mainittakoon mikroaaltouunini, jonka kahdeksastatoista erilaisesta nappulasta osaan käyttää kuutta. Lopuista en ymmärrä mitä ne tekevät. Tuotteet tulisikin suunnitella niin, että jo suunnittelu vaiheessa kaikki mahdolliset väärinkäytön mahdollisuudet minimoitaisiin ja tuotteen käytöstä tehtäisiin niin looginen että sen ymmärtää asioihin perehtymätönkin.

Onnellinen voin kuitenkin nyt olla kun sain kyseiset ohjelmat koneelleni lopulta asennetuiksi ja nyt pääsen leikkimään niillä :)

More for less for more and more

Katselin tänään R.A. Mashelkarin puhetta ted.comissa ja mietin omaa suuntaani tulevana muotoilijana. Mitä haluan tehdä, miksi ja kenelle? Haluanko luoda hauskoja tuotteita omaksi ilokseni, harvojen iloksi vai iloksi lukemattomille ihmisille? Haluanko tuoda lisää luksusta pienelle ihmisjoukolle, jolla on jo lukemattomasti valinnanvaraa vai haluanko luoda jotain uutta ja innovaatista ihmisille joita on suuri joukko, mutta joiden varallisuus on lähes olematonta? Mashelker puhuu suunnittelusta, joka vaati täysin uudenlaisen ajattelun omaksumista. Kykyä rikkoa rajoja ja kokeilla. Muotoilijasta tulee osana ryhmää innovatiivinen keksijä (oma huomio).

Toinen ajatus, joka puhuttelee minua, on kuinka paljon uusia tarpeita ihmisille tarvitsee luoda? Kuinka paljon turhaa ihmisille nyt jo suunnitellaan ja myydään? Ja kuinka eettistä (ja ekologista) on luoda lisää tarpeita ihmisille, joilla on varaa ostaa turhaakin, vai olisiko hyödyllisempää ja eettisempää keskittää voimavaroja sellaisten tuotteiden kehittämiseen, joille on todellista tarvetta niiden ihmisten keskuudessa, joiden varallisuus on pientä tai lähes olematonta. Eikö perushyvinvointi kuulukin ihan kaikille? Esimerkkinä tälläisen ajattelun perusteella syntyneestä tuotteesta on Lifestraw. Kyse on pienestä pillistä, joka on helppo kantaa mukana ja jonka avulla voi juoda vettä suoraan esimerkiksi likaisesta joesta. Pillin sisällä oleva tekniikka puhdistaa veden ja tekee sen juomakelpoiseksi. Mieletön keksintö. Nämä ovat niitä keksintöjä ja tuotteita, joita maailma kaipaa lisää.

Tässä näitä ajatuksia pohtiessa ja näitä sanoja kirjoittaessa mieleen piirtyy haavekuva työyhteisöstä, jossa muotoilijat, insinöörit, arkkitehdit, keksijät, valmistajat jne... ahkeroisivat yhdessä yhteisen hyvän eteen. Monta innovatiivista näkökulmaa yhdessä työskentelemässä voisi luoda jotain uutta, tarpeellista ja ennennäkemätöntä. Tälläiseen yhteisöön ehkä itsekin haluaisin työskentelemään.